Pientä ja suurta sosiaalipolitiikkaa ihmisille

Tämä kolumni on julkaistu 19.12.2013 Ahjo-lehdessä

 

Olen istunut muuttolaatikoiden keskellä ja inventoinut elettyä arkea. Jo aikuistuneiden lasten vauva-ajasta alkaen on kertynyt paljon pieniä tavaroita. Yksi sellainen oli isoveljen puukäsitöissä tekemä ulko-oven avaimen apulaite ekaluokkaa käyvälle pikkusiskolle. Leirillä saadut ansioviirit kertoivat lasten yhteisöjen huippuhetkistä ja voimavaroista. Näistä ei voi luopua.

Siltoja rakentava yhteisöllisyys yhdistää Helsingin Sanomien Matti Kalliokosken mukaan ihmisiä ideologisista, uskonnollisista, etnisistä ja muista taustoista riippumatta. Se perustuu jaettuihin vuoropuhelun kokemuksiin ja yhdessä sovittuihin yhteisön toimintasääntöihin. Synnyttyään se on lähes poikkeuksetta positiivista laatua. Positiivisuus on mahdollisuuksien näkemistä, ratkaisukeskeisyyttä, tavoitteellisuutta ja toivoa. Se on kehityksen ja hyvinvoinnin perusta.

Muuttolaatikoiden keskellä oli hyvä tunnistaa, että elämässämme on ollut paljon siltoja rakentavia arjen yhteisöjä. Arvokkuutta kokenut tunnustaa arvokkuuden myös muissa, kuten Pekka Himanen esittää Kestävän kasvun mallissaan. Siinä päämääränä on arvokas elämä ihmisen, yhteiskunnan ja globaalin maailman yhteisöissä.

Dosentti Sakari Möttösen mukaan pieni sosiaalipolitiikka rakentuu ihmisten yhteisöissä. Se on keskeisesti kohtaamista ja kuulluksi tulemista, mutta myös kuntien lähipalvelujen saatavuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Pieni politiikka on toimintaa. Se rakentaa perustan luottamukselle, että myös suuri politiikka kuuntelee ihmisten tarpeita. Suuri sosiaalipolitiikka on lainsäädäntöä, järjestelmiä ja rakenteita. Sen uskottavuus, legitimiteetti, on pienen politiikan varassa.

Viimeisten vuosien keskustelua on hallinnut suuri politiikka. Sitä on ruokittu kovin myös mediassa, jossa uutiskynnystä harvoin läpäisee pienen politiikan ilot ja onnistumiset. Kuten toimittaja Riikka Venäläinen kuvaa, tällaiset uutiset voisivat parantaa maailmaa vähentämällä pelkoa, voimattomuutta ja toivottomuutta.

Tarvitsemme suurta ja pientä sosiaalipolitiikkaa. Ratkaisevinta ei kuitenkaan hyvin tulosten aikaansaamisessa ole se, millainen sote-hallinto meillä on. Hyvät hallintorakenteet toki edistävät ja tukevat fiksujen käytännön ratkaisujen syntymistä. Näin on esimerkiksi Etelä- Karjalan sote-kuntayhtymässä. Johtaja Timo Salmisaari vakuuttaa, että mielenterveyshoito ja päihdepalvelut ovat parantuneet ja rahaa säästynyt. Ihmiset saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat ja siellä missä ihmisten omat yhteisöt ovat.

Toiminnan tehokkuus on ymmärrystä ja dialogia asukkaiden kuntayhteisöjen pienen politiikan ja suuren politiikan sote-rakenteiden kesken. Pieni politiikka on paikallista ja aina erilaista. Siksi sote-rakenteiden tulee mukautua alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Miten tämä viesti saadaan perille maan hallitukselle ja ministeriöille?

Sirkka Rousu, hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
-----------------------------------------------------------

Päätin neljän vuoden kolumnisti-jaksoni Ahjo-lehdessä, joka on Metallityöväenliiton 150 000 jäsenen lehti. Olen kirjoittanut erilaisista hyvinvointiteemoista, perheväkivallasta, lasten hyvinvoinnista, parisuhteesta, työhyvinvoinnista, palvelujen saatavuudesta, sote-uudistuksesta ja monesta muusta.  

Tämänpäiväinen kolumniaihe sattui sopivasti samaan teemaan, sillä tänään julkaistiin sote-järjestämislakia valmistelleen työryhmän ehdotukset  - se suuri sosiaalipolitiikka.

Laitan tähän linkeiksi

- Huoltaja-säätiön Bruno Sarlin seminaariaineiston, josta mm. Möttösen Sakarin esitys löytyy.

- STM:n sote-järjestämislakityöryhmän esityksen

- Ahjo-lehden kolumnipalstalle     

Liputa Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. ja tervetuloa Kaikkien lasten ja perheiden Suomi-tapahtumaamme

Hei kaikille lukijoilleni. Arki ja työ ovat pitäneet minut taas hyvin työllistettyinä. Kun aikuiset lapseni ovat muuttaneet kotoa ja asun yksin isoa omakotitaloa, päätin talon myydä. Nyt pakkaan urakalla ja samalla rakennutan uutta omakotitaloa vanhimman poikani perheen naapuritontille - ihan vähän matkan päähän nykyisestä upeasta asuinpaikastani Nurmijärven kirkonkylällä.

Oppilaitoksessa lukukausi on kiihkeimmillään, ja samalla tehdään kevään opetusta. Palaankin bloggaamisen lastensuojelun teemojen äärelle hiukan myöhemmin paremmalla ajalla. Paljon on asioita, joista voi kirjoittaa.

Nyt kehotan kaikkia liputtamaan lapsen oikeuksien päivänä 20.11. Jokainen lipputanko liehumaan.
Lue lisää asiasta lapsiasiavaltuutetun sivuilla - tässä linkki liputustietoon. http://www.lapsiasia.fi/lapsille-oma-liputuspaiva

Jos olet Helsingissä, olet tervetullut juhlimaan kanssamme Kaikkien lasten ja perheiden Suomi-tilaisuuteemme Bio Rexiin 20.11. klo 13-17.30 - tässä linkki tapahtumaan.http://www.emmaelias.fi/ajankohtaista/kaikkien-lasten-ja-perheiden-suomi-tapahtumassa-paeaeosassa-on-perheiden-mo

Mun perhe -dokumenttielokuvan ennakkoesitys 20.11.2013 Bio Rex Helsinki

Tätä kutsua saa välittää eteenpäin!

Kutsumme teidät ja yhteistyötahonne mukaan Kaikkien lasten ja perheiden Suomi -tapahtumaan Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. 2013 klo 13-17.30 Helsingin Lasipalatsin Bio Rexiin (Mannerheimintie 22-24).

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Saliin sopii 600 osallistujaa. Ei ennakkoilmoittautumista.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille lasten ja perheiden kanssa työskenteleville, järjestöissä toimiville sekä kouluikäisten lasten vanhemmille. Myös lapsi- ja perhepalvelujen ammattilaisia kouluttavat opettajat ja heidän opiskelijansa ovat tervetulleita.  

Tilaisuuden avaa klo 13 kansanedustajien paneelikeskustelu monimuotoisten perheiden yhteiskunnallisesta asemasta, johon myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua.  

Kahvitauon jälkeen klo 15.45 kuullaan mikä lasten mielestä on ”parasta mun perheessä”. Tapahtumassa julkistetaan MUN PERHE -dokumenttielokuvahanke yhteistyössä MTV3:n kanssa, ja nähdään ennakkoesityksenä yksi elokuva tammikuussa 2014 AVA -kanavalle tulossa olevista viidestä dokumenttielokuvasta. Elokuvat kuvaavat lapsen arkea erilaisissa perheissä, ja ne soveltuvat kaikkien lasten katsottaviksi. Elokuvatuotantoyhtiö Pystymetsä Oy, tuottaja Outi Rousu. 

Elokuvaesityksen jälkeen isyystutkija Jouko Huttunen puhuu lapsen oikeudesta olla oma itsensä erilaisissa perheissä.

Nähdään Helsingin Bio Rexissä!

Sirkka Rousu, Mun perhe-hankkeen yhteistyöverkoston koordinoija
 

Rousun arvioita Toimiva lastensuojelu ja Lastensuojelun laatusuositus 2013 ehdotuksista

Toimiva lastensuojelu ja lastensuojelun laatusuositus 2013

Sirkka Rousun arvioita ja ehdotuksia

Kanaojan työryhmä on laatinut laajan kokoelman perusteltuja kehittämisehdotuksia, joiden määrä ja kirjo jo sinänsä viestittää lastensuojelun tilasta:

-        työryhmä ei ole järjestänyt ehdotuksia minkäänlaisen prioriteetin, esimerkiksi kiireellisyysjärjestyksen mukaan, asiat jotka nykytilanteessa vaatisivat välittömiä kehittämistoimenpiteitä ja/tai sen mukaan mitkä ehdotukset saisivat nopeimmin aikaan tavoiteltuja vaikutuksia lastensuojelutyöhön, tai sen mukaan mitkä toimet edistävät uutta lastensuojelutyön toimintakulttuuria

-        Kananojan raportista puuttuu selkeä kannanotto ja visio siitä, millainen ns. uuden aikakauden lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelutyön toimintakulttuurin tulisi olla (viranomaislähtöisyyden, juridisoitumisen, organisaatiolähtöisyyden sijaan avoimeen yhteistyökulttuuriin perustuva, lapsi- ja perhelähtöisin palveluin ja toimintatavoin toimivaa jne…).

-        Lastensuojelun laatusuosituksen perusteella sellaista visio-hahmotelmaa on nähtävissä, mutta tarvittaisiin selkeästi ja lyhyesti tiivistetty visio, tahtotila jota kohti lähdetään etenemään: Esimerkiksi

o   mitkä ovat ne keskeisimmät muutokset, joita toimintakäytänteissä ja toimintaperiaatteissa tulisi tapahtua koko maassa kaikilla tasoilla ja kaikkien toimijoiden työssä.

o   millaisten yhteistyökäytäntöjen tulee ohjata toimintaa, miten lapsen ja perheen osallistuminen ja kuulluksi tulemista voidaan vahvistaa,

o   mitä lapsilähtöinen työskentelytapa merkitsee paitsi toimintakäytännöissä ja osaamisessa, mutta myös palvelurakenteissa ja palvelujen tarjonnassa,

o   miten lapsen ja perheen oikeus esimerkiksi läheisneuvonpitomenettelyyn tai vastaaviin lapsilähtöisiin ja läheiset mukaan kutsuviin osallistaviin yhteistyöprosesseihin varmistetaan laintasoisesti.

o   miten turvataan lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen. Lapsen oikeus pysyvään huostaanottoon pitää voida toteuttaa, mutta palvelurakenteissamme pitää monen muunkin asian muuttua (sijaishuoltoprosessi panee lapsen kiertämään eri sijaishuoltopaikoissa - näin ei pitäisi olla).

o   miten turvataan lapsen vanhempien ja koko perheen tukitoimet. Tässä vanhemmille/perheelle laadittava erityisen asiakassuunnitelma yhteistyössä esim. mielenterveys- tai päihdepalvelujen kanssa on tärkeää heti lastensuojelun asiakkuuden alusta alkaen ei vasta kun lapsen sijoitus jo uhkaa. Kriisityön tuki on aina järjestettävä perheelle.

-        Kehittämisehdotusten vaikutusten arvioinnit puuttuvat kokonaan: asiakas- ja yhteiskunnalliset vaikutukset sekä kustannusvaikutukset.

Pääosa Kananojan raportin ehdotuksista on kokonaisuudessaan perusteltuja ja kannatettavia.

Lisäisin yhden ehdotuksen:

Lapsella ja perheellä tulee olla lakisääteinen oikeus saada asiassaan toteutettavaksi läheisneuvonpito. Sellainen tulee järjestää missä vaiheessa tahansa prosessia, ei vasta kun vaihtoehtona on huostaanotto.

Muutamaan ehdotukseen kommentti:

Ehdotus 4. Kaikille lasten parissa työskenteleville tarkoitettu koulutus tulee toteuttaa yhtenäisen opetussisällön mukaisesti koko maassa. Maakunnissa tällainen eri toimijoille pakollinen täydennyskoulutus voitaisiin järjestää pakollisena täydennyskoulutuksena alueen ammattikorkeakoulun toimesta.

Nykytilanteen kuvauksessa vaietaan kokonaan, että sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon on voinut suorittaa ammattikorkeakoulussa jo 10 vuotta, mutta heidän osaamistaan ei lainkaan tunnisteta lastensuojelun työtehtävissä.

Ehdotus 14.

Lastensuojelun sosiaalityön erikoistumiskoulutus tulee olla mahdollinen sekä tiedekorkeakoulusta että ammattikorkeakoulusta valmistuville (saman 7.tason koulutus: sosiaalityön maisteri ja sosionomi Ylempi amk -tutkinnot). Täydennyskoulutus ja mahdollisuus erikoistua myös AMK-tutkinnon (6.taso) suorittaneille.

Ehdotus 21.

Jälkihuollon ikärajaksi ehdotettu 25 vuotta. Olisiko riittävää 23 vuoden ikäraja?

Luku 8.

Lastensuojelun kansallinen ohjaus ja johtaminen sekä tietoperustan luominen vaatii huomattavia henkilöstöresursseja ja määrärahaa.

Tarvitaan lastensuojelun kansallinen reformi ja etenemissuunnitelma

Näistä tulee tehdä selkeä Valtioneuvoston etenemissuunnitelma ja sen resursointi. Aikaperspektiiviksi tarvitaan noin 10-15 vuotta: kansallinen laaja lastensuojelun reformi ja sen käytännön toimeenpano rahoituksineen jokaisessa maakunnassa ja kunnissa alueellisten sosiaalialan osaamiskeskusten ja Aluehallintovirastojen AVI:en verkoston tukemana.

Laatusuositukset tulee saattaa eri toimijoita sitoviksi.

Sinänsä laatusuositusten sisältöön ei juuri kommentoitavaa, mutta niiden toimeenpano edellyttäisi RAKENTEITA. Samoin niiden seuranta ja edelleen kehittäminen - Ei laatu parane sillä, että laatusuositukset laatinut työryhmä kokoontuu jälkipalavereihin.

Nyt suosituspaperin lopussa s.19 esitetään, että suosituksen valmistellut työryhmä kokoontuu ja pyytävät mukaan…. Minusta asiassa tarvitaan selkeitä rakenteita ja tiedonkeruuta siitä, miten asiat ovat toteutuneet ja miten lastensuojelun laatu on kehittynyt.

 

Lastensuojelutyö onnistuu yhteistoiminnassa - resurssit eivät auta, ellei myös lastensuojelun toimintakulttuurissa tapahdu muutosta

Jotta toiminta muuttuisi tarvitaan yhteistä oppimista edistävät foorumit, ne tukevat toimintakulttuurin muutosta.

Uudessa toimintakulttuurissa on selkeät valtakunnalliset ja kunnalliset tukirakenteet sekä yhdessä tekemisen meininki. Lastensuojeluasioiden kehittämiseen ja toiminnan ohjaamiseen pitäisi perustaa moniammatillinen tiimi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vastuuviranhaltijoista. Nyt yhteistyö on vähäistä, ja työntekijäresurssit aivan minimaaliset.

STM:n vähäinen kehittämisrahoitus tulisi kohdentaa lastensuojelun perustyössä todettujen ongelmien vähentämiseen lukuisiin hankkeisiin syydetyn rahoituksen sijaan. Esimerkiksi OKM jakaa tänä vuonna 80 miljoonaa euroa peruskoulujen oppilasryhmien pienentämiseen ja raha menee juuri siihen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos koordinoi kaikille avoimia lastensuojelun oppimisverkostoja, jotka kokoontuvat vertaiskehittämisen tapaamisiin maakunnissa sekä aika ajoin valtakunnallisesti. Kokemusasiantuntijoiden mahdollisuudet osallistua tulee turvata kulukorvauksin ja asiantuntijapalkkioin. Tapaamisissa tieto jalostuu yhteisiksi lastensuojelun toimintaperiaatteiksi kokemusten, tutkitun tiedon ja omien oivallusten sekä hyviksi koettujen toimintakäytänteiden pohjalta. Vuosittain tulisi palkita lastensuojelun laatua parantava teko. - tällaiset rakenteet vahvistavat uudenlaista tekemisen toimintakulttuuria.

Lisäksi tarvitaan täydennyskoulutusta! Samoin oppilaitosten tulee antaa ammattiin opiskeleville vankka eettinen perusta ja laadukkaan lastensuojelutyön toimintamallit.

Tutkittua tietoa lastensuojelun vaikuttavuudesta

Sosiaalialan osaamiskeskukset ja lastensuojelun ammattilaisia kouluttavat tiede- ja ammattikorkeakoulut sekä tutkijat tulee tavata säännöllisesti. Lastensuojelun tutkimusverkostolla on oltava pysyvä rahoitus ja vakiintunut yhteistyörakenne. Asiakastutkimusta tarvitaan tiedontuottamiseksi lastensuojeluasiakkaiden tuen ja avun tarpeista, niiden taustoista ja toteutuneista tukimuodoista sekä asiakastyössä onnistumisesta. Asiakastietojärjestelmiin tallennetuista tiedoista on vihdoin saatava jatkuvaluonteista seurantatietoa asiakastyön kehittämiseen.

Henkilöstömäärä ja sen mitoitus asiakkaiden tarpeiden mukaan

Kun arvioidaan tarvittavaa henkilöstömäärää esimerkiksi lastensuojelun avohuollossa, hyvä lähestymistapa on asiakkaiden tarve ja heidän tarpeidensa mukaisen tuen toteuttamiseksi tarvittava työaika.

Myös toimintarakenteet vaikuttavat tarvittaviin resursseihin, millaista muuta henkilöstöä ja tukea on asiakkailla saatavilla. Samoin työn organisointi ja työnjaot, pari ja tiimityömallit vaikuttavat henkilöstötarpeeseen. Ajatteluna pitäisi olla, että jokaisella asiakkaalla on hänen tarpeidensa mukainen tiimi, jossa on useampia kohtaavaa lähityötä tekevää työntekijää. Sosiaalityöntekijäresurssi ei voi olla lastensuojelun ainoa resurssi.

Jos työviikon työtuntien määrä on 37 t 25 min, josta ajasta osa menee välttämättömään välilliseen työhön, ei yhdellä vastuutyöntekijällä kertakaikkiaan voi olla kuin 15-20 asiakaslasta tai perhettä. Ja kun tämän mukaan laskee, niin henkilöstöä tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän, mutta ei niiden kaikkien tarvitse olla yliopiston maisteri-sosiaalityöntekijöitä.

Kustannuksista

Maalaisjärjelläkin ajatellen oikealla intensiteetillä ja oikea-aikaisesti tehty paneutuva työ tulee sekä lyhyellä että pidemmällä aikajänteellä taloudellisesti edullisemmaksi kuin niukka ja viimesijainen auttaminen kun asiat on jo kovin ongelmallisia. Tämän myös tutkimukset vahvistavat (siltä osin kuin niitä tutkimuksia ylipäätään on olemassa).

Jos halutaan vähentää lastensuojelun kustannuksia niin maahan on saatava aikaan aikataulutettu lastensuojelun reformi, joka muuttaa toimintakäytäntöjä ja -kulttuuria.

Tämä reformi-investointi lastensuojelun kehittämiseen kannattaa toteuttaa valtion ja kuntien yhteispanostuksella.

 

Sirkka Rousu, sosiaalityöntekijä, HT, yliopettaja

Toimiva lastensuojelu -työryhmän raportti

Lastensuojelun laatusuositus -työehmän raportti
 

Pesäpuun Lähemmäs-hanke käsikirjoittaa uutta lastensuojelutyön toimintakulttuuria

Kirjoitin toukokuussa blogiini Uuden aikakauden lastensuojelutyön toimintakulttuurista. Uudenlaista toimintakulttuuria on käsikirjoitettu jo reilun kymmenen vuoden aikana erityisesti ja ansiokkaasti monissa kehityshankkeissa, joista haluan nostaa tässä esille nyt vain muutaman:

• Arnkilin Tomin, Tarja Heinon, ja heidän monien kollegoidensa ja käytännön lastensuojelutoimijoiden työ dialogisten menetelmien kehittämisessä on ollut uraa uurtavaa ja on viitoittanut uutta lastensuojelun toimintakulttuuria. Esimerkiksi läheisneuvonpito-menetelmä on murroksellinen työskentelytapa, se on lapsilähtöinen, perustuu avoimeen yhteistyöhön ja ottaa kaikki lapselle tärkeät tahot ja läheiset mukaan lapsen elämään. 
• Voikukkia -hanke, jota Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto (Kasper) toteuttaa koko maassa. Siinä ensimmäistä kertaa Suomessa on lähdetty kehittämään huostaanotettujen lasten vanhempien tukitoimia ja vertaistoimintaa. Aivan loistavaa työtä, ja tällaista olisi pitänyt olla jo vuosikymmeniä sitten.
• Juuri käynnistynyt Lähemmäs-hanke, joka on Pesäpuu ry:n toteuttama hanke. Ja Pesäpuuhan on aivan erinomainen lastensuojelun erityisosaamisen keskus, joka on tehnyt nyt 15 vuotta lastensuojelun toimintakulttuuria uudistavaa työtä. Ja ylpeänä tietenkin voin todeta, että olen saanut olla mukana perustamassa Pesäpuuta. Eikä ole tarvinnut pettyä. 

19.9.2013 oli Lähemmäs -hankkeen käynnistysseminaari. Bottan sali oli täynnä innostuneita ihmisiä: asiakkaita, läheisiä, lastensuojelun työntekijöitä, kehittäjiä, ministeriön väkeä.

Vihdoinkin on syntynyt lastensuojeluun hanke, joka nostaa lapselle ja perheelle tärkeät läheiset "virallisesti" mukaan lapsen ja perheen rinnalle. Seminaarin lopussa oli loistava paneeli, jossa huostaanotettu aikuistunut nuori, viiden huostaanotetun lapsenlapsen isovanhempi, porilainen sosiaalityöntekijä, sijaisperheen äiti ja lastensuojelun asiakkaiden asioissa työskentelevä psykologi puhuivat avoimesti ja rehellisesti tunteitakaan piilottelematta. Keskustelu oli hyvin innostava, energisoiva ja kertoi siitä, mikä lastensuojelussa on tärkeää. Keskustelu ei myöskään romantisoinut todellisuutta, sillä sinisilmäisesti ei läheisten rooliinkaan tietenkään voi suhtautua. Tämä kävi selkeästi ilmi. Hanke toimii eri puolilla Suomea käytännön asiakastyössä. Oli erinomaisia esityksiä siitä, mitä eri kunnissa aiotaan tehdä. Odotan mielenkiinnolla.

Omalta kohdaltani saatoin todeta, että olipa hyvin käytetty työpäivä (muut kiireet saivat odottaa). Tämä oli tärkeää olla kuulemassa. Saan olla mukana Lähemmäs-hankkeen ohjausryhmässä. Ja olemme olleet valmisteluyhteistyössä myös vielä minulla työn alla olevassa TK-hankkeessa, josta seminaarissa pidin lyhyen esityksenkin. Siinäkin on aihio, jonka tarkoitus on vahvistaa läheisten roolia lapsiperheiden ja lastensuojelun asiakkaiden palveluissa. Mutta siihen palaan sitten kun valmistelutyö on edennyt.

Tässä linkki Lähemmäs-hankkeen sivuille.

Tässä linkki aiempaan postaukseeni Uuden aikakauden lastensuojelusta.

Lapsen oikeus tavata hänen asioistaan vastaavaa työntekijää: hallituksen lakiesitys 29 § muutos

Lastensuojelulain 29 § on tarkoitus muuttaa alla olevasti

Lapsen tapaaminen

Lastensuojelua toteutettaessa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän tulee tavata lapsi asiakassuunnitelmaan tarkemmin kirjattavalla tavalla riittävän usein henkilökohtaisesti. (muutos on tuo tummennettu kohta).

Pykälän täsmennyksellä halutaan selkeyttää nykytilannetta. Sosiaalityöntekijän tulee jatkossa siis kirjata lapsen asiakassuunnitelmaan, kuinka usein hän tai muu lapsen olosuhteita hyvin tunteva lastensuojelun työntekijä ja lapsi tapaavat henkilökohtaisesti.

Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan vielä lausunnolla 30.9.2013 asti olevaan lastensuojelun laatusuositusluonnokseen, jossa suositellaan, että:

1. lastensuojelun sosiaalityöntekijän työajasta vähintään puolet tulee käyttää lasten ja perheiden kohtaamiseen
2. jokaisella asiakkaana olevalla lapsella tulee olla mahdollisuus saada aktiivisessa työskentelyvaiheessa vähintään kaksi tuntia kuukaudessa henkilökohtaista aikaa työntekijältään.

Lapsen oikeuden vahvistaminen on tietenkin lastensuojelussa aina tärkeää. Minun arvioni mukaan lapsella pitäisi olla oikeus tavata hänen asioistaan vastaavaa työntekijää siten kuin kukin lapsi kokee tarvitsevansa - kaksi tuntia kuukaudessa on aika vähän (tosin nykytilanteeseen nähden ruhtinaallinen).

Pykälän muutosvoima jää nähtäväksi, sillä esityksen taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan, että ”Uudistus tulisi toteuttaa pääosin nykyisten taloudellisten voimavarojen puitteissa”. Perusteluissa todetaan, että osassa kuntia työntekijämäärää on lisättävä.

 

Ehdotetulla lakimuutoksella ja siihen varatulla määrärahalla halutaan myös edistää sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tehtävänjaon toteutumista kunnissa, sillä selvitysten mukaan erityisesti sosiaaliohjaajan koulutuksen saaneella henkilöllä on hyvää ammattitaitoa toimia sosiaalityöntekijän työparina lastensuojeluprosessin eri vaiheissa.

 

Hienoa kun sosionomi koulutuksen saaneiden osaaminen tunnustetaan ja sitä arvostetaan. 

Jos halutaan saada aikaan vaikuttavaa lastensuojelutyötä, tulisi yhdellä lapsen asioista vastaavalla työntekijällä olla asiakkaanaan samaan aikaan ehkäpä korkeintaan 15-20 lasta ja hänen perhettään, jotta lapsella ja hänen perheellään olisi oikeasti mahdollisuus saada tukea myös vastuutyöntekijältä ja työntekijällä mahdollisuus paneutua jokaisen lapsen ja perheen tilanteeseen. Viikkotyöaika on kuitenkin vain 37,5 tuntia.  

Laissa ei ole tarkemmin määritelty, missä laajuudessa tapaamisia ja lapsen kanssa käytäviä henkilökohtaisia keskusteluja on järjestettävä. Perusteluissa puhutaan tarpeesta aktiivisen työvaiheen aikaisiin tapaamisiin, joka lisäisi työntekijänmahdollisuuksia perehtyä lapsen tarpeiden ja hyvinvoinnin kartoittamiseen. Asiakassuunnitelmaa tarkistettaessa pitäisi arvioida, onko tapaamistiheys ollut riittävä.

Hallituksen esityksen tarkoituksena on edistää lastensuojelussa lapsikeskeistä työskentelytapaa, jossa vanhempien ja huoltajien kanssa työskentelyn ohella huomiota kiinnitetään nimenomaan lapsen näkökulmaan ja suoraan lapsen kanssa työskentelyyn.

·         Lapsen henkilökohtainen tapaaminen on toteutettava lapsen ehdoilla, edellyttäen, että lapsi itse tällaista henkilökohtaista tapaamista tai keskustelua haluaa tai siihen suostuu.

 

·         Lapsen tapaamisessa voi olla kyse lapsen mielipiteen tai käsityksen selvittämisestä, lapsen olosuhteiden arvioimisesta tai tietojen antamisesta lapselle häntä koskevista asioista.

Perusteluissa todetaan, että sosiaalityöntekijöillä ei liian suuren työtaakan vuoksi ole riittävästi aikaa tutustua lapseen ja luoda luottamuksellista suhdetta häneen. Velvoite lasten tapaamiseen sekä heidän mielipiteidensä selvittämiseen lain tarkoittamalla tavalla ei toteudu, mikä heikentää lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta.

Vaikka tämänkin pykälän muutoksen tarkoitus on hyvä ja tärkeä, olen kuitenkin sitä mieltä, ettei hallituksen kannattaisi jatkaa lastensuojelulain yksittäisten pykälien fiilauksella, vaan arvioida lain toimivuutta laajemmin ja valmistella eri toimijoiden kanssa yhteistyössä uudistamista edellyttävät lainkohdat. Vuoden 2008 lakia valmisteltaessa ei saanut puhua lapsen oikeudesta pysyviin kasvuolosuhteisiin esim. pysyvällä  huostaanotolla, sikiön suojelusta, vanhempien kuntoutumisesta ja siihen sitoutumisesta jne. Näistä pitäisi myös puhua. Lastensuojelunlain 2008 jälkeiset pykälämuutokset on valmisteltu virkamiestyönä ministeriössä.

Tässä linkki hallituksen esitykseen (STM-sivuille)

Lapsiperheiden arkeen muutoksia hyvään ja huonoon suuntaan

Hallituksen budjetti- ja rakennemuutoslinjaukset 29.8.2013 tulevat vaikuttamaan lapsiperheiden arkeen. Yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, joten vaikutuksista voi tehdä vain jossittelevia arvioita.

Se, että kotihoidon tuen käyttö jaetaan vanhempien kesken, on yleisellä tasolla hyvä suuntaus kehittää lastenhoidossa isien roolia, ja isien työpaikkojen kautta myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen käytäntöjä. Hyvää lienee sekin, että pitkään kotona kotihoidontuella olevat naiset saataisiin välillä työelämään - niin, jos niitä työpaikkoja sitten olisi minne mennä. Huonoa on se, että hallitus ei luota perheiden omiin valintoihin. Jokaisen perheen elämäntilanne on yksilöllinen ja vanhemmat tietävät parhaiten mikä ratkaisu heille sopii. Miten muutos vaikuttaa yksinhuoltajien ja yrittäjien kotihoidontukeen, sitä ryhdytään vasta selvittämään.

Suomessa tarvittaisiin lasten varhaiskasvatusjärjestelmästä, kotihoidon tuesta ja pienten lasten perheiden muista tukipalveluista uudenlainen kokonaisuus, joka on perustuu perheiden valintoihin ja ottaa huomioon perheen elämäntilanteen. Ei ole hyvä, että järjestelmät pakottavat yhdenlaiseen muottiin. Aika moni laaja työryhmä on istunut näidenkin asioiden äärellä vuosien varrella. Päätökset vain ovat jääneet puuttumaan. Nyt tehty linjaus on yksittäinen toimenpide.  

Kokopäivähoito-oikeuden rajoittamisen vaikutukset ovat arvailussa. Tässäkin asiassa olisin luottanut siihen, että perheet itse tietävät lastensa ja perheensä tarpeet. Perheillä ei aina ole myöskään tarjolla vaihtoehtoja kokopäivähoidon sijaan. Jokaisen lapsen tulisi päästä jatkossakin varhaiskasvatuksen piiriin omien tarpeidensa mukaan.

Suomessa pitäisi siirtyä maksuttomaan varhaiskasvatukseen esim. Ruotsin mallin mukaan jokaisella lapsella on oikeus tietty viikkotuntimäärä (taitaa olla noin 4-5 tuntia päivässä) maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Peruskoulukin on maksuton, miksei varhaiskasvatus. Investointi varhaislapsuuteen on ehdottomasti kansankunnan tulevaisuuden kannalta parasta. Lukuisat ja lukuisat tutkimukset osoittavat tämän investoinnin merkityksen taloudellisesti että inhimillisesti.  

Esikoulun pakollisuus lienee vain muodollinen ratkaisu, sillä lähes kaikki lapset ovat jo esikoulussa. Kuntien kannalta pakollisuus saattaa tosin merkitä sitä, että lasten kuljetuskustannukset ja muut oheiskulut lisääntyvät.

Minusta lapsella pitäisi olla oikeus myös aamu- ja iltapäivätoimintaan, ja toiminnan laatutaso pitäisi varmistaa. Toiminta voisi olla osa lapsen kokonaiskoulupäivää - hengittävä ja joustava, sopivasti oppitunteja ja sopivasti liikuntaa ja muuta toimintaa osana turvallista koulupäivää, olisi kehitys, johon pitäisi edetä. Lea Pulkkisen kokeiluista tehdyt tutkimukset osoittavat myönteiset vaikutukset lapsille ja perheille, opettajille ja kokonaiskustannuksille.

Oppivelvollisuusiän nostamisessa pitäisi löytää jokaisen nuoren kannalta joustava ja yksilöllinen ratkaisu. Ei ole mielekästä istuttaa koko ikäluokkaa yhtä vuotta lisää peruskoulun penkillä. Nuoren oikeus omanlaiseen jatkopolkuun tulee olla pääperiaate. Myös lapsilisää pitäisi saada aina 18-vuotiaaksi asti. !7-vuotiaat nuoret eivät saa käytännössä mitään taloudellista tukea asuessaan kotona (eikä taida kotoa poissa-asuvatkaan saada kun vanhempien tulot vaikuttavat opintorahaan). Jos ei lapsilisää voida myöntää, niin toinen vaihtoehto on taata jokaiselle nuorelle opintoraha.

Loistavaa oli hallituksen linjaus, jolla vihdoinkin työtön voi ansaita 300e kuukaudessa ilman että tämä tulo vähentää ansiosidonnaista päivärahaa. Kyllä tällaista linjausta on odotettukin. Samoin asumistuen osalta, leikkuri ei heti alenna asumistukea vaan ansaita saa 400 e ja vasta kuuden kuukauden jälkeen tuen määrä arvioidaan.

Kuntien kannalta hallituksen linjaukset ovat aika rajuja. On vielä epäselvää, mitkä kuntien tehtävät valtio aikoo siirtää kunnilta pois. Lopetetaanko näiden (mitä ovatkaan) tehtävien hoito kokonaan, vai siirtyykö vain vastuu niiden järjestämisestä kunnilta pois. Aika paljon pitää tehtävät vähentyä, jotta niiden vaikutukset ovat miljardiluokkaa.

Kuntien valtionosuuksia aiotaan siis leikata hurjasti edelleen - valtion maksuosuudethan ovat vähentyneet vuosien varrella jo aika minimiin. Joissakin kunnissa verotuksen tasausjärjestelmän vuoksi, ei käytännössä saada enää valtionosuuksia muutoinkaan. Monet kuntapoliitikot, kuten minäkin, ovat peräänkuuluttaneet julkisen vallan kokonaistaloudellista tarkastelua. Liian usein käy niin, että valtio säästää ja kunnat (julkisen vallan toinen osapuoli) joutuvat nostamaan siitä syystä veroja ja maksuja. Ei hyvältä näytä.

Metropolihallintoa tervehdin ilolla, samoin kaupunkiseutujen kehittämistä. Pakkoa siinä ei silti kannata käyttää. Suomessa on tehty meneillään olevaa kuntauudistusta vajaa kahdeksan vuotta (Paras-hanke käynnistyi keskustan ministeri Hannes Mannisen johdolla). Monia kuntaliitoksia on syntynyt ja myös sote-yhteistoiminta-alueita, joilla kunnat hoitavat asioita yhdessä. Monissa maissa homma on hoidettu tarkastelemalla samalla myös valtion aluehallintoa ja muutokset on pantu ripeästi toimeen. Näin olisi meilläkin pitänyt jo vuosia sitten tehdä.

Sote-uudistuksen osalta hallitus vihdoin linjasi, että aletaan valmistella nykyisen sote-järjetelmän rahoitusmallin remonttia. Hienoa, tästä sote-rakenneuudistuksen olisi pitänyt käynnistyä. Parempi myöhään….

Kaiken kaikkiaan hallitus sai lopulta aikaiseksi juonellisen rakenneohjelman, yksittäisten temppujen sijaan, kuten asiaa analysoitiin aamun Hesarin pääkirjoituksessa (31.8.2013).  

Tässä linkki Valtioneuvoston 29.8.2113 tiedotteeseen. Tiedotteessa on pähkinänkuoressa hallituksen linjaukset.

Tässä linkki Valtioneuvoston rakennepoliittiseen ohjelmaan 29.8.2013.

HS: lastensuojelu pois kunnilta

Tänään 10.8.2013 Hesarin artikkelissa kerrotaan peruspalveluministeri Susanna Huovisen pohdinnoista, jossa lastensuojelutyöstä kuntien sijaan vastaisikin jatkossa uudet sote-alueet.

Kuten jutussa kerrotaan, on lastensuojelun keskeiset ongelmat tunnistettu jo lukuisissa lukuisissa työryhmäraporteissa. Samoin on ongelmien ratkaisemiseksi tehty lukuisia lukuisia toimenpide-ehdotuksia, joita nyt toistetaan. Jokunen uusi kehittämisideakin löytyy. Itse olen valmistelemassa mm. henkilökohtaisen budjetoinnin mallin kehittämistä Suomeen myös lapsiperheiden varhaiseen tukeen sekä lastensuojeluun -siitä raportoin syksyllä tarkemmin.

Lastensuojelun kansallinen kehittämisohjelma toimi 2004-2007 aikana, ohjelmaa johti ansiokkaasti Kristiina Laiho yhteistyössä kansallisen koordinaatiotyöryhmän kanssa. Ohjelma hankki erilllisselvitykset ja kehittämisehdotukset keskeisimmistä lastensuojelun ongelma-alueista. Laaditut selvitykset ja ehdotukset olivat hyviä. Ohjelmakauden yksi keskeinen kehittämisen kohde oli lastensuojelutyö seudullisena tai maakunnallisena yhteistyönä. Vastasin STM:n toimeksiannosta juuri tämän osion nykytilan arvioimisesta ja kehittämisehdotusten tekemisestä (raportit vuosina 2005 ja 2006). Kokosimme kaikki lastensuojelun seutu- ja maakuntahankkeet valtakunnalliseksi  verkostoksi, jossa jaoimme hyviä kokemuksia ja kehitimme lastensuojelupalveluja ja yhteistyömalleja yhdessä. Saimme myös ohjelmaa arvioineen ulkoisen arviointitutkimuksen mukaan paljon hyvää aikaan.

Kun lastensuojelun kansallinen kehittämisohjelma päättyi, jäi pallo kunnille jatkaa seutu- ja maakuntatasoisen lastensuojelutyön toteuttamista ja edelleen kehittämistä. Pallo jäi myös  STM:lle, tehtävänä olisi ollut tukea hyvin alkanutta kehittämistyötä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lastensuojelutyö vaatii riittävän laajan väestöpohjan, johon hyvin soveltuu joko suuret kunnat tai kuntien yhdessä hallinnoimat sote-kuntayhtymät. Emme tässäkään asiassa tarvitse vain yhtä mallia, johon kaikkialla Suomessa pakotetaan, vaan eri väestöalueille soveltuvia järjestämistapoja.

Nyt on vuosi 2013 (seitsemän vuotta on siis virrannut vettä "Vantaassa") ja taas on monta työryhmää pohtinut lastensuojelun kehittämistarvetta ja toimenpiteitä.

Muutamilla seutu- ja maakunta-alueilla lastensuojelutehtäviä hoidetaan jo nyt ylikunnallisesti, nimenomaan ministerin peräämien "uusien" sote-alueiden toimesta. Paras ja toimiva esimerkki on Etelä-Karjalan sote-piiri Eksote. Eksote on virallinen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön mukainen sote-kuntayhtymä, jolle kunnat ovat siirtäneet kokonaisuudessaan kaikki lastensuojelun tehtävät. Kunnat vastaavat lasten, nuorten ja perheiden peruspalveluista, kuten päivähoito, koulu, nuorisotyö, ja kehittävät ehkäisevää lastensuojelua tiiviissä yhteistyössä Eksoten lastensuojelun kanssa. Malli on toimiva ja esimerkillinen.

Ylikunnallisia yhteistyömalleja erilaisten lastensuojelupalvelujen osalta toimii myös muualla, pitkät perinteet tästä on esimerkiksi Jyväskylän alueella, ja Kainuun maakuntamallissa. Moni erikoissairaanhoitopiiri on jo vuosia sitten muuttanut nimensa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymäksi, joka vastaa siis myös monista sosiaalipalveluista, esim. Pohjois-Karjalan sote-piiri.

Olisiko jo oikeasti aika toimeenpanna tehdyt ehdotukset? Lastensuojelun sosiaalityö tarvitsee ehdottomasti lisää osaavaa henkilöstöä. Tästäkin aiheesta on aika monta vuotta kirjoitettu.

Tässä linkki Hesarin juttuun.

Tässä linkki Kananojan 19.6.2013 jättämään raporttiin.

Tässä linkki 19.6.2013 julkaistuun lastensuojelun laatusuositukseen.

Teen arvion Kananojan raportin ehdotuksista sekä laatusuosituksesta myöhemmin. Julkaisen ne blogissani. Raportteja voi kuka tahansa kommentoida valtion Ota Kantaa sivuilla.

Sosiaalialan ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet ovat erinomaisia osaajia myös lastensuojelun sosiaalityöhön

Yle uutisoi 29.7.2013 lastensuojelun tilasta. Uutinen perustui pienimuotoiseen kyselyyn aluehallintovirastoille. Uutisen yhteydessä haastateltiin mm. Talentian edustajaa, joka kantoi huolta henkilöstöpulasta ja sen seurauksista lastensuojelun asiakkaille.

Olen sanan peistä vääntänyt sosiaalityön henkilöstöpulasta mm. Talentian kanssa jo aika pitkään.  Monia toimia tarvitaan, jotta vakanssit saadaan täytettyä osaavilla sosiaalityön ammattilaisia ja että he myös jaksaisivat työssään, sillä suuri työntekijöiden vaihtuvuus ei kerta kaikkiaan anna edellytyksiä vaikuttavalle lastensuojelutyölle.

Jankutan edelleen samasta asiasta: sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet (sosionomi ylempi amk) tulee määritellä päteviksi sosiaalityöntekijän virkaan. Pätevyyteen pitää riittää se, että he ovat suorittaneet jo sosionomi AMK tutkinnon, olleet alansa työssä sen jälkeen vähintään kolmen vuoden ajan ja sen jälkeen lisäksi vielä suorittaneet ylemmän AMK -tutkinnon. Heillä on motivaatio ja osaaminen sosiaalityöhön. Piste.

Tässä linkki Ylen uutiseen

Helsingin lastensuojelun kehittämisestä ja yhteistyörakenteista

Olen etäältä seurannut myös entisen työkuntani Helsingin lastensuojelun kehittämistä. Olen siitä keskustellut myös opiskelijoideni kanssa, jotka ovat työssä Hesan lastensuojelun eri yksiköissä. Lopussa on linkki heidän blogiteksteihinsä.

Pari päivää sitten sain myös huolestuneen puhelinsoiton aiemmalta kolleegalta: hän kysyi minulta mitä lastensuojelun kehitykselle voisi Hesassa tehdä. Hän koki, että työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ovat vähäiset, johtajat ottavat esimerkkiä maista, joista ei kannattaisi ottaa esimerkkiä lastensuojelun kehittämiseksi (mm. lastensuojelun arviointimallia rakennetaan Helsinkiin paljon kritiikkiä saaneen brittiläisen mallin pohjalta konsulttivetoisesti) eikä kaupungin uusilla päättäjillä ole ymmärrystä siitä, mihin suuntaan lastensuojelua tulisi kehittää. Kollegan mukaan Hesassa ei toimintaa nyt kehitetä asiakaslähtöiseen suntaan eikä asiakkaiden tarpeiden mukaan, tutkimustietoa ei hyödynnetä siitä, millainen toiminta olisi tehokasta, ja alasajetaan toimintoja puutteellisen tiedon pohjalta. Lastensuojelun muutoshankkeen tavoitteista ja toteutuksesta kannattaisi keskustella laajasti ja avoimesti.

Olen itsekin käsityksessä, että Helsinki on tehnyt ratkaisuja, jotka ovat pikemminkin professio- ja organisaatiolähtöisiä, eikä asiakaslähtöisiä. Yksi esimerkki kuultiin 17.5.2013 olleessa sosiaalialan osaaminen -ajankohtaispäivässä Kuntatalolla: aikuisten palveluissa moniammatillisten tiimien sijaan on muodostettu yksiammatillisia palvelulinjoja.

Soittaja oli huolissaan erityisesti lastensuojelusta ja nuorten auttamisesta, jossa tarvittaisiin nuoren arjessa toteutuvaa monialaista verkostotyötä. Monissa ongelmissa elävä nuori ei tule autetuksi 45 minuutin yksilötapaamissa, muutaman kerran kuukaudessa.

Kerroin kollegalle, että olisi rohkeasti yhteydessä lautakunnan jäseniin ja ehkäpä Aulikki Kananojakin voisi kuunnella ja miettiä etenemisvaihtoehtoja, onhan hän entinen Hesan sosiaalijohtaja. Kerroin, että tapasin toukokuun lopulla metropolialueen kuntien sote-lautakuntien jäseniä tapaamisessa, jossa aiheenamme oli lastensuojelu. Tilaisuutta alusti Aulikki ja paikalla oli myös Hesan sote-lautakunnan edustaja. Tällaisia tapaamisia aioimme myös jatkaa: uudet päättäjät kokivat tarvetta käydä teemoittain syvempiä keskusteluja sote-alan asioista.

Omat vaikutusmahdollisuuteni rajautuvat kirjoittamiseen ja kouluttamiseen, ja tietenkin verkostossa keskusteluun myös hesalaisten kanssa.

Ehkäpä Helsingissä kannattaisi järjestää sote-lautakunnan ja henkilöstön yhteinen tapaaminen lastensuojelun kehittämisestä (ja jos sellaisia on ollut, niin kannattaa järjestää uusi tapaaminen).
Vien viestiä eteenpäin laittamalla tämän blogipostaukseni tiedoksi myös päättäjäkolleegalleni Hesaan.

Sosiaalialan ylempää amk-tutkintoa opiskelevat alansa ammattilaiset ovat kirjoittaneet lastensuojelusta, osa heistä kommentoi myös Helsingin lastensuojelun tilannetta.

Lue lisää heidän blogipostauksiaan tästä Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogistamme
------------------------------
30.7.2013 Hesarin mielipidepalstalla kannettiin huolta Helsingin Luotsi-toiminnan jatkuvuudesta.

Toiminnalla autetaan nuoria. Kirjoittajat olivat nuorisolautakunnan piiristä. Yksi Helsingin ongelma oli, ja näyttää olevan edelleen, että eri toimialojen kesken ei katsota lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kokonaisuutta, vaan kukin katselee vain omaa toimintaansa.

Suuria edistysaskelia saatiin aikaiseksi Helsingin ensimmäisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman myötä, jonka toteutusta johdettiin eri virastojen johtajien yhteistyönä ja kehitystyötä tuettiin monin yhteistyörakentein, myös kehityshankkeita taloudellisesti. Sain olla kaupungin ulkopuolisena puheenjohtajana mukana Lasu-suunnitelman toteutusta arvioineessa eri hallintokuntien edustajista kootussa arviointityöryhmässä.

Lasu-suunnitelman laadinta- ja toteutusprosessi sai aikaan sen, että päättäjätasolle ja johtajatasolle luotiin yhteistyörakenteet, joissa helsinkiläisten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja palvelujen toimivuutta tarkasteltiin yhdessä saman pöydän ääressä. Myös asiakastasolla edistettiin nimenomaan monialaisia tiimejä, jotka toimivat asuinalueilla samojen lapsiperheiden kanssa. Tällaiset rakenteet tarvitaan edelleen!  - olen käsityksessä, että uuden organisaation aikana syntyneet yhteistyörakenteet olisivat hävinneet, eikä myöskään valtuustokausittaista Lasu-suunnitelman päivitystyötä tehtäisi näin laajalla yhteistyöllä. Sääli.

Toivon, että uusi Helsingin sote-lautakunta on informoitu lastensuojelun tilasta, talouden tunnusluvuista, toimintasuoritteista ja keskeisimmistä toiminnan muutoksista sekä meneillään olevan lastensuojelun muutoshankkeen tavoitteista ja etenemisestä. Tällainen informaatio olisi pitänyt olla saatavilla ainakin lautakunnan toimialan toimintakertomuksen sekä osavuosikatsauksen hyväksymisen yhteydessä.

Oppilas ja opiskeluhuoltolaki ja lastensuojelu

Hallituksen esityksen mukaan kuntien tehtävänä olisi jatkossa järjestää myös vastaavan kuraattorin palvelut. Tehtävä on kunnille uusi ja tehtävän hoitaminen edellyttäisi nykyisen kelpoisuuslain mukaista sosiaalityöntekijän tutkintoa. Ja kuten kaikki tiedämme sosiaalityönteköitähän meillä on pilvin pimein tarjolla jo nykyisiinkin lakisääteisiin tehtäviin.

On myös eriskummallista, että kelpoisuutta tällaiseen tehtävään ei olisi esim. sosionomi (Ylempi amk) -tutkinnolla. Tälläkin hetkellä Ylempi amk-tutkintoa opiskelee useita jo nyt koulukuraattorin tehtävissä  toimivia sosionomeja, jotka eivät siis olisi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeenkään päteviä vastaavan kuraattorin tehtäviin. Osaamista heillä siihen varmasti on ja motiivi kehittää kuraattorityötä. Yleensä he tekevät myös opinnäytetyönsä kuraattorin tehtäväalueisiin liittyen. He ovat jo tällä hetkellä erittäin hyviä koulun sosiaalityön asiantuntijoita.

Tosi merkillinen hallituksen esitys tältä osin.

Lue tästä myös Kuntaliiton tiedote 6.6.2013.

Tässä HE eduskunnalle oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi.

Tästä linkistä Kuntaliiton lausunto työryhmän esityksestä 24.1.2013.

  

Oikeusministeriön tutkintaryhmä: Lapsen kuolemaan johtaneet väkivaltatapaukset seurantaan

Oikeusministeriön tutkintatyöryhmä julkisti raporttinsa 11.6.2013. Siinä esitetään mm. että lapsen kuolemaan johtaneet perheväkivaltatapaukset tulee ottaa systemaattiseen seurantaan.

Tätä olimme esittämässä jo vuonna 2008 silloista sisäisen turvallisuuden ohjelmaa laatineessa Arjen turvallisuustyöryhmässä, jolle valmistelimme alatyöryhmässä ehdotuksia lapseen kohdistuneen väkivallan ehkäisemiseen.

En tiedä, olisiko tuolloin esitetyillä toimilla voitu estää 8 v. tytön surma. Kaikista aikuisista kun ei koskaan ole lapsen turvallisiksi vanhemmiksi, eikä pääsykoetta vanhemmuuteen ole. Ehkä kuitenkin eri viranomaisten yhteistyö ja lastensuojelun toimintamallit olisivat ehtineet kehittyä menneiden viiden vuoden kuluessa, jotta lapsen pahoinpitelyihin oltaisiin ajoissa puututtu.

Monia kehittämistoimia pitää tehdä, jotta yksikään lapsi ei kuole esim. perheessä väkivallan seurauksena. Olisiko jo nyt aika kehittämistoimille niin valtakunnan tasolla, kunnissa kuin perheissäkin?

Tutkintaryhmän 80-sivuinen raportti kuvaa perusteellisesti ja monesta näkökulmasta tapahtumien kulun ja eri toimijoiden toiminnan - hyvin järkyttävää.

Tässä linkki oikeusministeriön tutkintaryhmän tiedotteeseen.

Tässä linkki tutkintaselostukseen.http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1370865930372.html

Ja tässä linkki koko tutkintaraporttiin.

Ps. Aulikki Kananoja jättää oman raporttinsa näillä näkymin vielä ennen juhannusta. Kommentoin sen ehdotuksia tarkemmin ensi viikolla. 

Lasten, nuorten ja äitien mallimaa Suomi

Kolumni on julkaistu Metalliliiton Ahjo-lehdessä 6.6.2013.

”Ihan kuin olisi ollut jossain satuhetkessä”

Suomea hehkutettiin jälleen mallimaaksi kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy vieraili Suomessa. Hän aikoo ehdottaa EU:n työllisyyspakettia esikuvanaan meidän nuorisotakuumme. Pelastakaa Lapset järjestön vertailuraportin mukaan Suomi on esikuva ja maailman paras maa myös äideille. Äiti-indeksin mittareina olivat tytön tai naisen riski kuolla raskauteen tai synnytykseen, alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuus, lasten koulutustaso, maan tulotaso ja naisten poliittinen asema. Suomessa tilanne on erinomainen kaikilla kriteereillä mitattuna. Lapsuuteen, nuoruuteen ja naisiin kohdistuvat kansantalouden investoinnit näyttävät olevan kannattavia.

Näin arvioivat myös professorit Jorma Sipilä ja Eva Österbacka valtionvarainministerille tehdyssä selvityksessä. Varhaiskasvatus ja lasten kouluvalmiuksien tukeminen ovat parhaimpia keinoja edistää lapsen ja nuoren hyvinvointia ja ehkäistä ongelmien syntymistä ja niistä aiheutuvia  kustannuksia.

Varhaiskasvatus on erityisesti huono-osaisten perheiden osalta hyvin kustannustehokasta perhepolitiikkaa. Investointi varhaiskasvatukseen ei ainoastaan tasoita lasten välisiä eroja mahdollisuuksissa, vaan myös varhaiskasvatuksen tuotto arvioidaan korkeaksi. Kuitenkin parhaillaan Suomessa keskustellaan päivähoito-oikeuden rajaamista lapsilta, joiden vanhempi on syystä tai toisesta kotona.

Myös kotihoidossa oleville lapsille kannattaa antaa mahdollisuus varhaiskasvatukseen ja vertaisryhmän toimintaan. Tutkijat muistuttavat, että lapsen kotihoito voi olla sekä hyvää että huonoa. Kun lapsen kotiolot ovat huonot, on erityisen tärkeää lapsen päästä päivähoitoon, ja myös kokopäiväisesti vaikka vanhempi olisi kotona. Lisäksi näiden lasten perheet tarvitsevat myös muuta tukea vanhemmuuteen.

Koulu on lasten kasvun ja kehittymisen kannalta myös erityisen merkityksellinen. Tutkimuksissa on osoitettu, millaisiin elämänkulkuihin - ja kustannuksiin - päädytään, mikäli lapsi on jäänyt ilman riittävää tukea koulunkäyntiinsä. Heikoista kasvuoloista koulua käyvien lasten tuki on erityisen tärkeää.

Lapsia, nuoria ja perheitä tukevia palvelut ovat tutkijoiden mukaan sosiaalisia investointeja, joilla ehkäistään lasten, nuorten ja perheiden ongelmia. Näin vältetään korjaavista toimenpiteistä syntyviä suuria kustannuksia lastensuojelusta, lasten ja nuorten mielenterveyshoidosta ja erityisopetuksesta. Perheet tarvitsevat tukea arkeen. On hienoa, että entistä useampi työnantaja ilmoittaa olevansa perheystävällinen työpaikka. Laskelmien mukaan on kannattavampaa maksaa esimerkiksi lastenhoitaja työntekijän kotiin, kuin palkata sijainen sairaan lapsen vanhemmalle. Tällaiset työsuhde-edut ovat Väestöliiton mukaan yleistymässä.

Satsaukset varhaislapsuuteen, koulunkäyntiin ja nuorten työllistymiseen ovatkin talouden kestävyyden kannalta kannattavia. Suomi kelpaa esikuvaksi muille maille. ”Ihan kuin olisi ollut jossain satuhetkessä”, totesi Rompuyn tilaisuuden osanottaja. Pidetään esikuvista huolta.

 Sirkka Rousu, kirjoittaja on hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulussa.

Lastensuojelu 13 -koulutustapahtuma

Tämä on tekstiin sijoitettu mainos

Helsingissä sijaitseva Wanha Satama on monelle tuttu koulutuskeskus, jossa mm. Talentian sosiaalialan asiantuntijapäivät usein pidetään. Nyt Wanha Satama on aloittanut korkeatasoisten terveyden- ja sosiaalihuollon teemakoulutustapahtumat, joista yksi on Lastensuojelun 13 -koulutus. Päivät ovat 4-5.6.2013 ja ovat luonnollisesti maksulliset.

Korkeatasoinen ohjelma ja hyviä puhujia - kannattaa osallistua.
Itse en pääse, kun samaan aikaan on uusien hakijoidemme valintakokeet. 

Tässä linkki Lastensuojelu 13-sivulle.

 

Uuden aikakauden alku lastensuojeluun: kansallinen pitkäkestoinen reformi

Hei lukijani, jälleen lukuisat asiat ovat pitäneet minut kiireisenä.

Julkaisen blogissani ehdotuksen lastensuojelun kansalliseksi pitkäkestoiseksi reformiksi.
Olen luonnostellut tekstiä artikkeliksi kevään aikana yhdessä parin kollegan kanssa.
Ehdotus on siis vielä kehitteillä. Annoin aiheesta haastattelun 22.5.2013 Demokraatti-lehdelle. Toimittaja oli hyvin koonnut keskeiset asiat kansantajuisesti. 

Vaikka teksti on blogiksi pitkä, on se samalla hyvin tiiviisti kirjoitettu näkemys lastensuojelun kehittämisestä.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Uuden aikakauden alku lastensuojeluun
    

Lienee selvää, että lastensuojelu tarvitsee pitkäkestoisen kehittämisohjelman resursseineen. Muutoksia tarvitaan paitsi käytännön asiakastyöhön, myös lastensuojelun kansalliseen ja paikalliseen ohjaukseen, johtamiseen, tiedontuotantoon sekä osaamiseen ja palveluihin.

Tämä edellyttää laajaa sitoutumista yhteiseen uutta toimintakulttuuria synnyttävään kehittämisprosessiin, kansalliseen reformiin. Kehittämiskumppanuuteen tarvitaan myös asiakkaat, heidän kokemuksensa ja näkemyksensä. Reformista ja sen toimeenpanosuunnitelmasta päättäisi valtioneuvosto, ja päätös olisi kuntia velvoittava. Reformin sisällön valmistelu tulisi tehdä yhteistyöverkostona joukkoistamisen toimintamallilla.  

Artikkelissa hahmotellaan linjauksia ja ohjelmaa, joka perustuu sekä valtakunnalliseen tutkimus- ja kehittämiskokemuksiin että kunnalliseen kokemukseen. Kymmenvuotisen systemaattisen kehittämisen myötä aikaansaatu toimintakulttuuri Nurmijärvellä puhuu puolestaan. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemisen kunnallinen strategia perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön sekä asiakkaita kunnioittavaan varhaiseen tukeen. Kunta on hyötynyt siitä, että se on sitoutunut ja päässyt mukaan THL:n vetämään verkostodialogiseen kehittämisprosessiin. Siinä on myös haettu välineitä seurata toiminnan vaikuttavuutta ja kustannuksia. Käsityksemme on, että uutta toimintakulttuuria vahvistamaan tarvitaan kansallinen lastensuojelureformi.

 

Millaisia vaikutuksia kokonaisvaltaisella reformilla voidaan saada aikaan? Tässä muutama ajatus. 

Lapsille palvelut ovat ensisijassa välittäviä ihmisiä   

Ensinnäkin päätöksenteko ja käytännön toiminta perustuu tietoon siitä, mitä lapsi, nuori ja hänen perheensä tarvitsevat. Jorma Sipilä ja Eva Österbacka summaavat huhtikuussa valtionvarainministeriölle jätetyssä selvityksessä sen, kuinka olemattoman vähän tiedetään lastensuojelun asiakkaista, mm. siitä miksi he tarvitsevat tukitoimia.

Palvelut ovat lapsille ja nuorille ensisijassa ihmisiä, kuulluksi tulemista, hyvää kohtaamista ja vuorovaikutusta omaa elämää koskevissa ratkaisuissa. Tämä on tärkein lastensuojelun laatutekijä esimerkiksi sijoitettujen nuorten Selviytyjät -ryhmän kokoaman palautteen sekä huostaan otettujen lasten vanhempien vertaisverkoston palautteen mukaan. Lastensuojelutyö on vaikuttavaa silloin kun lastensuojelutyö perustuu avoimeen yhteistyöhön ja vuoropuheluun kaikkien niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat lapselle ja nuorelle tärkeitä.

Lastensuojelutyö onnistuu yhteistoiminnassa   

Uudessa toimintakulttuurissa on selkeät valtakunnalliset ja kunnalliset tukirakenteet sekä yhdessä tekemisen meininki. Lastensuojeluasioiden kehittämiseen ja toiminnan ohjaamiseen perustetaan moniammatillinen tiimi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vastuuviranhaltijoista. Nyt yhteistyö on vähäistä, ja työntekijäresurssit aivan minimaaliset. STM:n vähäinen kehittämisrahoitus kohdennetaan lastensuojelun perustyössä todettujen ongelmien vähentämiseen lukuisiin hankkeisiin syydetyn rahoituksen sijaan. Esimerkiksi OKM jakaa tänä vuonna 80 miljoonaa euroa peruskoulujen oppilasryhmien pienentämiseen ja raha menee juuri siihen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos koordinoi kaikille avoimia lastensuojelun oppimisverkostoja, jotka kokoontuvat vertaiskehittämisen tapaamisiin maakunnissa sekä aika ajoin valtakunnallisesti. Kokemusasiantuntijoiden mahdollisuudet osallistua turvataan kulukorvauksin ja asiantuntijapalkkioin. Tapaamisissa tieto jalostuu yhteisiksi lastensuojelun toimintaperiaatteiksi kokemusten, tutkitun tiedon ja omien oivallusten sekä hyviksi koettujen toimintakäytänteiden pohjalta. Vuosittain palkitaan lastensuojelun laatua parantava teko.

Tutkittua tietoa lastensuojelun vaikuttavuudesta  

Sosiaalialan osaamiskeskukset ja lastensuojelun ammattilaisia kouluttavat tiede- ja ammattikorkeakoulut sekä tutkijat tapaavat säännöllisesti. Lastensuojelun tutkimusverkostolla on pysyvä rahoitus ja vakiintunut yhteistyörakenne. Asiakastutkimus tuottaa tietoa lastensuojeluasiakkaiden tuen ja avun tarpeista, niiden taustoista ja toteutuneista tukimuodoista sekä asiakastyössä onnistumisesta. Asiakastietojärjestelmiin tallennetuista tiedoista saadaan jatkuvaluonteista seurantatietoa asiakastyön kehittämiseen.

 

Turhista lastensuojelun asiakkuuksista eroon

Lasten ja perheiden palvelutarjonta on kehittynyt niin, että tarpeellisia tukipalveluja voi saada ilman lastensuojelun asiakkaaksi hankkiutumista. Suurimmat voimavarat ovat lapsen ja perheen lähellä arjessa toimivissa ihmisissä ja yhteisöissä: neuvola, päivähoito ja koulu sekä nuorisotyö muodostavat ikäryhmänsä lapsille ja vanhemmille voimaverkoston ja ehkäisevän lastensuojelun perustan.

Kun tarvitaan lastensuojelun tukitoimia, on lapsella ja hänen perheellään aina mahdollisuus pyytää kutsumaan koolle neuvonpito, jossa läheisten ja muiden lapselle tärkeiden henkilöiden kanssa sovitaan tukitoimista. Tukimuodot ovat konkreettisia ja toimivat arjessa. Viranomaistiimien sijasta jokaiselle lapselle muodostetaan oma tiimi, joka huolehtii tukitoimista ja seuraa niiden toimivuutta. Perhe ja lapsi tahi nuori voi saada tarpeidensa mukaan tukea vaikka täysi-ikäisyyteen asti, jos tällä tuella pystytään ehkäisemään lapsen sijoitus.

 

Palvelut mukautuvat lapsen, nuoren ja perheen tarpeisiin

Lastensuojelun avopalvelut rakentuvat kunkin lapsen ja perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Perheillä on mahdollisuus saada tukipalveluja myös palvelusetelinä tai perhe voi määrittää itse käyttämänsä tukipalvelut henkilökohtaisen budjetin mukaan, jossa tukena voi toimia tukihenkilö. Päihde- ja mielenterveyspalveluissa perheen kuntoutus sekä lapsen ja nuoren hoito ja terapia järjestyvät viivytyksettä. Erilaisia perheen tarvitsemia palveluja tuottavat yhteisöt ja yritykset, mikä monipuolistaa palvelujen tarjontaa.

Pitkäjänteisyyttä edellyttävä sijaishuolto tuotetaan pääosin kuntien omana palveluna, jota yksityiset ja yleishyödylliset palveluntuottajat täydentävät. Yhteistyö palveluntuottajien kanssa on pitkäkestoista kehittämiskumppanuutta ilman jatkuvaa kilpailuttamista.

Kun sijoitus on lapsen tai nuoren edun mukainen, on lapsen koti perheessä, perheenomaisesti toimivassa yksikössä, tai kuntouttavassa laitoksessa, jos lapsen ja nuoren tarve sitä edellyttää. Lapsen tai nuoren vanhempia ei jätetä vaille tukea ja kuntoutumismahdollisuuksia. Mikäli vanhempien kuntoutumisessa ei edistytä, eikä lapsi voi palata vanhempiensa huoltoon, lapsella on oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin esimerkiksi sijais- tai adoptioperheessä.  

 

Lastensuojelun resurssi on aikaa lapselle ja perheelle

Lastensuojelutyö on erityisesti aikaa asiakkaalle sekä osaamista, ja molemmista on tällä hetkellä suuri puute. Jokaisen lapsen ja perheen asiaan paneudutaan heidän elämäntilanteensa edellyttämällä tavalla ja intensiteetillä. Ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen työntekijä tarvitsee ja on saanut erikoistumiskoulutuksen lastensuojelutyöhön. Ihmisen kehityspsykologia, lainsäädäntö, vuorovaikutustaidot, lastensuojelun toimintakäytännöt ja yhteistyömuodot, dokumentaatio, oman työn tutkiminen ja kehittäminen ovat erityisosaamisen ydintä.

Jokaiselle lapselle, nuorelle ja perheelle sovitaan vastuutyöntekijä ja asiakastiimi, jolla on paras mahdollinen osaaminen juuri tälle asiakkaalle. Moniammatillinen yhteistoiminta varmistaa lapsen ja perheen tuen toimivuuden. Vaikuttavuutta arvioidaan jokaisen asiakkaan kanssa. Toimintaa kehitetään vaikuttavuustiedon perusteella.  

Lapsiperheiden ja lastensuojelun palveluja johdetaan ja yhteen sovitetaan monialaisessa johtoryhmässä. Kunnan valtuuston hyväksymä lastensuojelulain edellyttämä suunnitelma ohjaa lasten ja perheiden palveluja ja lastensuojelutyötä sekä niiden kehittämistä. Lastensuojelutyön tarpeet, tavoitteet ja resurssit mitoitetaan pitkäkestoisina sosiaalisina investointeina.

Valvonta edistää oikeusturvaa ja laatua

Asiakasturvallisuus-ajattelu ja kansalliset valvontaohjelmat ohjaavat lastensuojelun valvontaa. Valvonta perustuu yhteisiin lastensuojelun laatukriteereihin. Valvontajärjestelmä toimii kuten autojen katsastus säännöllisin ja pakollisin määräaikaistarkastuksin. Valvonta koskee kaikkia toimijoita, myös kunnan omaa toimintaa ja lastensuojelun avohuoltoa. Omavalvontaa ja toiminnan kehittämistä tukee toimijoiden vertaisarviointi, koulutus ja yhteistyöverkostojen keskustelut.   

Lastensuojelun laatu ja ihmisten oikeusturvan parantaminen vaatii tekoja ja resurssien kohdentamista. Joka vuosi käytetään noin yksi miljardi lasten ja perheiden tukipalveluihin ja lastensuojeluun. Ehkäisevillä toimilla voidaan estää ongelmien kasautumista ja säästää inhimillisten kustannusten lisäksi useiden miljardien syrjäytymiskehityksen kustannukset.

 

Reformi on investointi lasten ja yhteiskunnan yhteiseen tulevaisuuteen. Toteuttaminen on vain valtion, kuntien sekä meidän kaikkien tahdosta kiinni.

Kirjoittajatiimin puolesta, Sirkka Rousu