sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 2. Paljon myönteistä kehitystä (Sirkka Rousu)

Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa (kolme osaa), olin Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen paneelissa 7.4.2016.

Lastensuojelun menneisyys-tutkimus

Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.
Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty

Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.  


Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.  
---------------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Myönteistä kehitystä on tapahtunut vuosien kuluessa, esim. sijoitetun lapsen asemassa, kohtaamisessa ja kokemusten ja näkemysten esille tuomisessa mm. Pesäpuu ry:n toiminnassa, jonka perustamisessa olin mukana, ja toimin edelleen hallituksessa. Monet järjestöt ja muut toimijat ovat olleet aktiivisesti kehittämässä lastensuojelua ja lapsen asemaa.

Lastensuojelun työtä tehdään uudenlaisilla tavoilla myös kuntapäättäjille tutuksi, mm. SOS-lapsikylä on lähettänyt kaikille kuntapäättäjille tilatun Kuntalehden välissä oman lehtensä ”Uudistuva lastensuojelu”. Tiedon jakelukanavana tämä on uusi, ja samalla on muodostamassa lastensuojelutyön modernia imagoa faktojen tukemana ja hyvien käytännön esimerkkien kautta.

Menneisyys-selvityksen uutissivun yhteydessä on julkaistu STM:n listaus kehittämistoimenpiteitä, joita viime vuosien kuluessa on lastensuojelussa toteutettu - listalta puuttui mm. Kansallinen lastensuojelun kehittämisohjelma: Alla oleva lista on pitkä, ja olen ollut onnellisessa asemassa saadessani olla mukana niissä, ja osasta olen ollut vastaamassa.

·         Osana STM:n Sosiaalialan kehittämishanketta toimi Kansallinen lastensuojelun kehittämisohjelma (2004-2007), jossa lastensuojelua ja ehkäisevää lastensuojelua ja lapsipolitiikkaa kehitettiin koko maassa. Itse tein STM.n toimeksiantona seudullista ja alueellista lastensuojelupalvelujen kehittämistyötä. Työn alla oli lastensuojelutarpeen arviointi ns. alkuarviointimalli, Lastensuojelun käsikirja, lastensuojelun kansalliset toimintaperiaatteet (pohjana myöhemmin syntyneille laatusuosituksille), myös sijaishuolto oli osa hanketta. Sosiaalialan kehittämishankkeen ulkoisessa arvioinnissa, Kansallisen lastensuojelun kehittämisohjelman vetäjänään Kristiina Laiho, arvioitiin päässeen hyvin tavoitteisiinsa. Myös PERHE-hanke arvioitiin onnistuneeksi. 

·         PERHE-hankkeessa (2005-2007)kehitettiin erityisesti perhekeskuksia, perheiden tukea ja monialaista yhteistyötä perheiden kanssa. Hankkeen kuluessa käynnistyi kymmeniä erilaisia perhekeskuksia. Toiminnalla voitiin myös ehkäistä tarvetta lastensuojeluun.
·         
Tämän jälkeen lapsi- ja perhepalvelujen sekä lastensuojelun kehitystyö jatkui vahvana sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmissa KASTE 1. sekä KASTE 2. Kehitystyön painopiste oli ehkäisevässä lapsi- ja perhepalveluissa.  Näiden pohjalta jatketaan kehitystyötä Sipilän hallituksen kärki- hankkeessa. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma on käynnistynyt v.2016 kansallisena reformina. Osana tätä hanketta kehitetään myös lastensuojelua. Pääpaino siinä kuitenkaan ei ole esim. sijaishuollon kehittäminen. 
·        
Lapsiasiavaltuutetun Lapsi-indikaattorit -hankkeessa tuotettiin valtakunnallinen näkemys tietopohjasta ja sen kehittämisen tarpeesta, jotta lapsi- ja lastensuojelupolitiikkaa voidaan kehittää tietoon perustuen. 
·         Lapsiasiavaltuutetun neuvottelukunnan pysyvänä asiantuntijana (2005-2015 ajanjakson), neuvottelukunnassa toimi jaostoja ja työryhmiä, joista itse vedin Lastensuojelu-jaostoa (2005-2009) ja olin mukana Lapsen oikeuksien viestinnän ja kansainvälisten lapsioikeudellisten asioiden työryhmässä (2010-2015).
·         
'Sisäisen turvallisuuden II ohjelman valmistelussa kirjoitettiin Arjen turvallisuus-teeman osana kehittämistoimet lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi (toimin työryhmän vetäjänä). Myös Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaosto edisti lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä. 

·         STM:n Varhaisen puuttumisen valtakunnallinen verkosto edisti osaltaan lasten mahdollisuutta saada tukea mahdollisimman varhain.

·         Toimiva lastensuojelu -selvityshankkeeseen (2013) liittyi toimenpide-suunnitelma, jonka toteutusta tehtiin mm. eduskunnan ”joululahjarahoilla” eli valtion budjettiin sisältyneillä kansanedustajien kohdentamilla pienillä määrärahoilla. THL:n vetämänä on toteutettu Lastut -lastensuojelun tutkimustietoon liittyvää selvitys- ja verkostotyötä ja LasKeTut - lastensuojelun kehittämiseen ja tutkimustietoon liittynyt mm. oppimisverkostotyö. Lastensuojelun laatusuositukset saatiin vihdoin julkaistua 2014.

·         Näiden lisäksi olen ollut toteuttamassa Kuntaliiton LASSO-lastensuojelun laadun ja palvelujen ja palveluprosessien kehittämistä joka julkaisi mm. neljä opasta asiasta sekä Vanhemmuuden roolikartan ym.työvälineitä lastensuojelun asiakasprosessien kehittämisestä, laadun jäsentämiseksi, arvioinnin ja valvonnan kehittämiseksi, dokumentaation parantamiseksi, palvelujen hankinnan ja tuottamisen osaamiseksi.
·
         Samoin Harava-hanke, joka oli valtakunnallinen järjestöjen ja julkisten toimijoiden hyvin laaja psykososiaalisten lapsi- ja perhepalvelujen kehittämishanke (2000-2004, sekä postHarava 2005-2006 vaikutusten jälkiseurannassa). Hanke tuotti 36 erilaisessa kehitysprosessissa hyviä tuloksia, myös lastensuojelupalvelujen osto- ja myyntikoulut, hyvän lastensuojelun palveluhankinnan kriteerit konsensusprosessissa.

·         Kuntaliitossa kehitystehtäviini sisältyivät myös Lapsipolitiikka-hanke (1998 alk.), joka ohjasi, opasti ja koulutti kuntia sekä julkaisi oman Lapsipoliittisen ohjelman. 

LapsiARVI-hanke koostui kahdesta toimintokokonaisuudesta: lastensuojelun laadun kehittäminen sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ja tietopohjan (indikaattorit). Vuonna 2009 julkaistiin LapsiARVI -lastensuojelun laadun perusvaatimukset -opas, joka sisälsi ehdotuksen myös riippumattoman laadun arvioinnin järjestämisestä, esim. ”katsastuskonttori-ajatuksella”. Lapsipolitiikka-osiossa tuotettiin kaksi opasta kuntien lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmien laatimiseksi ja toiminnan toteutumisen arvioimiseksi, ml jäsennys siitä, mistä ehkäisevässä lastensuojelussa on kunnan toiminnassa kyse.

·         Perhehoidon kehittämiseksi STM:n johdolla laadittiin sekä Perhehoito-lakiesitys että Perhehoidon kansalliseksi toiminta-ohjelmaksi ajateltu laaja asiakirja-luonnos, joka tosin jäi viemättä toimeen.         

Paljossa olen siis saanut olla itse mukana, mutta yllä oleva on vain pieni osa siitä, mitä viimeisten noin 15 vuoden aikana on lastensuojelussa kaikkiaan kehitetty. 

Muutokset toiminnassa ja myös työkulttuurissa ja asenteissa vaativat aina paljon aikaa - tulokset vakiintuvat hitaasti.

Yksi ongelma on myös se, että kansallinen ohjaus ja johtaminen on ollut ohutta eikä asioita ole viety valmistelusta toimenpiteiden kautta ratkaisuihin, joita sovellettaisiin kaikessa lastensuojelussa koko Suomessa. Lastensuojelun käsikirja toki ohjaa hyviin toimintakäytäntöihin, mutta käsikirjan sisältö on suppea esim. verrattuna Duodecim-järjestelmään, joka tuottaa perusteellisen valmistelun kautta erilaisiin tarpeisiin käypä hoito-toimintamalleja. 

Yksityiskohtana voisin mainita lastensuojelun laatusuositusten valmistelutyön: olin työstämässä Kansallisessa lastensuojelun kehittämisohjelmassa v.2006 lastensuojelun kansallisia linjauksia - asiakirjaa, joka ei kuitenkaan lupauksista huolimatta edennyt ministeriössä valtakunnallisiin toimenpiteisiin. Paperin pohjalta käynnistyi laatusuosituksen valmistelutyö työryhmässä, jossa olin mukana, ja jonka laatima luonnos oli laajalla lausuntokierroksella ja Ota Kantaa kommenteilla v.2010. Niiden pohjalta laatusuositus-luonnos päivitettiin tavoitteena julkaista se Kuntaliiton ja STM:n yhteisenä: jostain syystä valmis asiakirja jäi jälleen ministeriön pöydälle. Viimein paperi saatiin uuden valmisteluryhmän toimesta julkaistuksi 2014.   

Ongelmana on myös eräänlainen historiattomuus - aiempien saavutusten jälkeen tunnutaan aloitettavan liian usein kehittämään samaa uudestaan, kehitystyön tulokset kumuloituvat laajemmiksi koko lastensuojelun toimintakäytäntöjen muutoksiksi hitaasti eikä kehitystyön aikaansaannosten vakiintumista toimintaan tueta esimerkiksi laajalla koulutuksella. 

Näistä seuraavassa osassa 3.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti